3 (1).png

Kertakäyttökulttuurista uudelleenkäyttökulttuuriin

Viimeisen vuosikymmenen aikana kestävän kehityksen edistäminen ja kiertotalous ovat ampaisseet raketin lailla pienen pioneerijoukon puurtamisesta koko sivistyneen maailman kattavaksi megatrendiksi. Sosiaalisesta ja ympäristövastuusta huolestuneet näkevät vihdoin valoa tunnelin päässä, sillä uusiutumattomien luonnonvarojen tuhlaamisesta ja holtittomaan ylikulutukseen perustuvasta kulttuurista on päästy seuraavan aikakauden kynnykselle.

4 (1).png

Muutosvauhti on hurja: päästöjen vähentämiseksi tehdään muutoksia lainsäädännössä, niitä tehdään henkilökohtaisella tasolla – ja niitä tehdään yrityksissä. 

Ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun innoittamina kaiken kokoiset toimijat eri toimialoilla ja ympäri maailman julistavat kilpaa omia päästövähennystavoitteitaan. Ja hyvä niin, sillä maailmaa mullistavan mittaluokan muutos voidaan tehdä vain yhdessä! 

Siihen tarvitaan niin yritykset, niiden asiakkaat ja kaikki sidosryhmät kuin yritysten ja valtioiden rajat rikkovaa yhteistyötä. 

Lyrecolaisina meidän on ilo ja kunnia olla osa tätä ihmisiä ja kansakuntia yhdistävää globaalia ympäristöliikettä. Panostamme koko konsernin voimin kiertotalouteen ja kertakäyttökulttuurin muuttamiseen uudelleenkäyttökulttuuriksi. Meillä on vuodelle 2025 missio, jonka haluamme nyt jakaa kanssasi. 

Tämä on meidän kiertotalouslupauksemme​:

  • Olemme ensimmäinen yritys toimialallamme, joka tarjoaa täyden valikoiman kierrätettäviä tuotteita​
  • Tarjoamme keräilyn ja uusiokäytön teollisuuden raaka-aineena käyttöikänsä lopussa oleville tuotteille​
  • Kiellämme toimistoissamme kertakäytöiset sekä kierrätykseen kelpaamattomat muovit​
  • Poistamme myymistämme tuotteista kaikki kierrätykseen kelpaamattomat pakkausmateriaalit​
  • Kehitämme työpaikkatarviketoimialallekiertotalousstandardia yhdessä eurooppalaisten sidosryhmien kanssa

 

 

henri-bio.png

 

Henri Vänskä

CONTENT SPECIALIST