allergy.jpg

Näin helpotat allergisen elämää toimistoympäristössä – 5 vinkkiä

Kautta aikojen ihmiset, joilla on hyvät aistit, ovat pelastaneet aisteillaan itsensä, perheensä ja heimonsa erilaisilta vaaroilta; pedoilta, myrkkykasveilta ja toisilta heimoilta. He ovat olleet parhaita metsästäjiä ja arvokkaita yhteisölleen. Vaikka aistit ovat alun perin kehittyneet meidän suojaksemme, nykyään liian herkkiä aisteja pidetään ongelmana: valot, äänet, hajut – yhä useampi saa oireita jatkuvan aistikuormituksen tulvassa. Ympäristön kemikalisoitumisen myötä myös erilaiset yliherkkyydet ovat yleistyneet. Töissä terveenä -sivuston mukaan noin joka neljännellä nuorella on astma, atooppinen ihottuma tai allergia. Allergia-, Iho- ja Astmaliiton mukaan joka kolmas suomalainen oireilee tuoksuista jollakin tavalla, ja joka kymmenes on joutunut tuoksuherkkyyden vuoksi hakemaan apua terveydenhuollon ammattilaisilta tai olemaan pois työ- tai opiskelupaikalta. Luonnollisesti tämä asettaa haasteita myös työympäristölle.

Sijoitus työhyvinvointiin ja tuottavuuteen

Miksi yritysten sitten kannattaa kiinnostua allergisten ja yliherkkien erityistarpeista? Mietitäänpä asiaa työn tuottavuuden ja kustannusten näkökulmasta: Ei tietenkään ole yrityksen etu, että osa työntekijöistä voi työpaikalla huonosti, tekee töitä puoliteholla ja kasvattaa sairauspoissaolotilastoja. Lievästi yliherkkä saattaa selvitä työpäivästään jotenkuten, mutta on selvää, että päänsärky, väsymys ja aivosumu laskevat työtehoa. Altistuksen jatkuessa oireet pahenevat ja saattavat kroonistua. Pahemmin reagoivilla migreeni tai jatkuvat hengitystieinfektiot pakottavat jäämään kotiin potemaan.

Puhtaan ja turvallisen työympäristön pitäisi olla kaikkien työntekijöiden oikeus. Allergioiden huomioiminen on siis helppo tapa edistää henkilöstön hyvinvointia ja työssäjaksamista – siinä missä vaikkapa yksilölliset työvälineet ja työergonomia. Mitä asialle on sitten tehtävissä? Kokosimme muutamia yksinkertaisia vinkkejä, joiden avulla yritys voi ennaltaehkäistä allergia- ja yliherkkyysoireita toimistoympäristössä, parantaa toimiston ilmanlaatua ja auttaa koko henkilöstöä voimaan paremmin.

 

crystal-de-passille-chabot-1390081-unsplash.jpg

 

Tarkista siivousaineet ja -käytännöt

Pölyiset työtilat pilaavat kenen tahansa hengitysilman, mutta pahimmin kärsii allergikko. Säännöllinen perussiivous riittää, kunhan siivoustarve on mitoitettu oikein tilan ja ihmismäärän mukaan. Silloin tällöin kannattaa tilata myös perusteellisempi pintojen puhdistus.

Jos työtilojen siisteyteen ja siivouksen laatuun ollaan tyytymättömiä, yleinen virhe on lisätä siivouksen tehoa mahdollisimman vahvoilla, jopa desinfioivilla puhdistusaineilla. Tämä voi kuitenkin viedä ojasta allikkoon: vahvat kemikaalit ovat yksi yleisimmistä allergia- ja yliherkkyysoireiden aiheuttajista, eivätkä esimerkiksi kemikaaliyliherkät pysty oleskelemaan tilassa, jossa on käytetty voimakastuoksuisia pesuaineita. Siivouspalveluyrityksen kanssa kannattaakin sopia allergia- ja ympäristöystävällisten pesuaineiden käytöstä. Markkinoilla on runsaasti myrkyttömiä ja tuoksuttomia puhdistusaineita niin koti- kuin ammattikäyttöön. Purkin kyljessä oleva Allergiatunnus® on merkki tuotteen allergiaystävällisyydestä. Myös siivoustapoihin ja

ajoitukseen kannattaa kiinnittää huomiota: esimerkiksi suihkutettavan pesuaineen kemikaalit leviävät laajalle huoneilmaan, eikä niitä ole hyvä suihkutella työtilassa ainakaan toimistoaikana.

soap-dispenser-2337697_1920.jpg

 

Ratsaa WC-tilojen ja toimiston kemikaalikuorma

Käsisaippuoissa kannattaa suosia tuoksuttomia ja allergiaystävällisiä vaihtoehtoja – onhan kaikkien etu, että myös herkistyneet pystyvät pesemään kätensä saippualla pöpöjen leviämisen estämiseksi. Käsivoiteiden vaihtaminen tuoksuttomiin on vieläkin tärkeämpää, sillä niiden ihoa ja hengitysteitä ärsyttävät ainesosat leviävät huoneilmaan ja kosketuksen kautta esimerkiksi ovenkahvoihin, joista ne tarttuvat myös herkistyneiden käsiin. Sitkeä käsi-ihottuma on kosketusallergian yleisimpiä oireita.

Yksi pahimmista hengitystieoireiden aiheuttajista on WC-raikastin. Automaattisesti suihkuttelevista raikastimista kannattaa luopua, sillä ne voivat jopa estää herkistyneitä käyttämästä WC:tä. Jos ajatus työpaikan WC:stä ilman minkäänlaisia ilmanraikastimia tuntuu epämiellyttävältä, suosi pumppupullossa myytävää hajunpoistajaa tai -neutralisoijaa, joka ei leviä huoneilmaan yhtä herkästi kuin tuoksua tuova ja hajuja peittävä aerosolisuihke.

christin-hume-505815-unsplash.jpg

 

Ohjeista maltilliseen tuoksujen käyttöön

Kun puhutaan työkaverin tuoksusta, mennään aina kovin intiimille ja herkälle alueelle. Siksi oirehtivan voi olla hankalaa ottaa asia puheeksi työpaikallaan – helpompaa on vain hiljaa kärsiä. Oireista on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää kertoa, sillä ainoa keino ylläpitää omaa terveyttä ja työkykyä, on välttää jatkuvaa altistusta. Moni kaupunki, kunta ja yritys on jo julistautunut hajusteettomaksi tai ainakin suosittelee työntekijöilleen ja asiakkailleen maltillista tuoksujen käyttöä. Avainasemassa on ymmärryksen lisääminen –hajusteista kärsivä ei tarkoita pahaa, eikä pyyntöä vähentää tuoksuja kannata missään tapauksessa ottaa henkilökohtaisesti. Parasta olisi, jos työpaikalla voitaisiin keskustella aiheesta avoimesti ja suunnitella yhdessä, millaisilla toimenpiteillä oirehtivan oloa voidaan helpottaa.

 

cigarettes-83571_1920.jpg

Mahdollista savuttomuus

Hyvin yleinen ärsytyksen aiheuttaja työpaikoilla on tupakka. Tupakointipaikka kannattaakin sijoittaa tarpeeksi kauas ovista ja ikkunoista, jottei tupakansavu pääse huoneilmaan. Tupakanhajusta kärsivien elämää voidaan helpottaa myös istumajärjestelyin, niin ettei kenenkään tarvitse kärsiä työkaverin tupakoinnin vuoksi. Monissa yrityksissä työntekijöitä halutaan myös kannustaa tupakoinnin lopettamiseen tai vähentämiseen. Selvitä, onko sinun työpaikallasi käytössä savuttomuuteen kannustavia tukikeinoja.

 

crew-88128-unsplash.jpg

 

Tee kaikille toimivia tilajärjestelyjä

Nykyään erilaiset monitoimitilat ja vapaasti valittavat istumapaikat ovat yleistyneet rajusti. Voimakkaasti allergisille ja aistiyliherkille tällainen työskentelytila voi olla stressaava, kun milloin tahansa voi joutua seuraan, jossa oireita aiheutuu. Toimivin ratkaisu on oma huone tai muu pysyvä, turvallinen työtila. Joillakin työpaikoilla on käytössä erillisiä allergiatiloja. Avotoimistossa paras paikka on oma vakituinen työpiste, jossa on riittävä ilmanvaihto ja ympärillä tutut ihmiset jotka tietävät tilanteen. Tarvittaessa oloa voidaan helpottaa vielä työpisteelle sijoitettavalla ilmanpuhdistimella.

Allergiaviikko on Allergia-, Iho- ja Astmaliiton joka keväinen kampanja. Tänä vuonna allergiaviikkoa vietetään 8.-14.4.

kirsi-bio.png

 

 

Kirsi Lumisalmi

CONTENT MANAGER