Energiansäästö

Energiankulutuksen vähentäminen 

säästää sekä rahaa että ympäristöä 

– kaikki voittavat.

Enemmän aikaan vähemmällä energialla.

Multi-ethnic group of business people in Green concept

Energiansäästöstä puhuttaessa tulee mieleen varsinkin elektronisten laitteiden kuluttama sähkö. Kuluttajina olemme tottuneet mainoksiin, joissa luvataan milloin minkäkin hilavitkuttimen käyttävän x prosenttia vähemmän sähköä kuin edeltäjänsä. Energiaa kuluu niin raaka-aineiden hankinnassa kuin, teollisuudeessa, jakeluverkostossa kuin logistiikassakin ennen kuin tuote päätyy käyttöömme kuluttamaan sähköä. Energiaa tarvitaan myös siinä vaiheessa, kun tuote poistetaan kulutuksesta.

Jos haluamme vähentää energian kulutusta, tulee meidän ymmärtää elinkaariajattelua. Tuotteen elinkaarella tarkoitetaan sen eri vaiheita alkaen raaka-aineiden tuottamisesta ja päättyen käytöstä poistamiseen. Elinkaariajattelussa korostuvat eri vaiheet sen mukaan, millaisesta tuotteesta tai palvelusta puhutaan. Esimerkiksi ruokapalvelualalla raaka-ainetuotanto aiheuttaa suurimman ympäristökuormituksen, kun taas rakennusten merkittävin ympäristövaikutus muodostuu niiden käytöstä, kuten lämmityksestä.

Nyrkkisääntönä voidaan kuitenkin sanoa, että mitä vähemmän kulutamme, sitä vähemmän raaka-aineita ja energiaa tarvitaan. Vastaavasti sitä enemmän säästyy aikaa, vaivaa ja rahaa. On todennäköistä sekä energiataloudellisempaa että pitkässä juoksussa on halvempaa hankkia yksi laadukas laite viiden vuoden välein kuin halvempi laite kahden vuoden välein.

Toimiston energiansäästöön pätevät monet samat vinkit kuin kotitalouksiinkin: ekologisessa työpaikassa huolehditaan sähkönkulutuksen vähentämisen lisäksi paperin ja työpaikkatarvikkeiden kulutuksesta, toimivasta jätehuollosta ja veden järkevästä käytöstä. Kiinteistön isännöitsijä huolehtii esimerkiksi lämmityksen ja ilmanvaihdon energiatehokkaasta säädöstä. Lisäksi esimerkiksi uusia toimistolaitteita hankittaessa kannattaa kiinnittää huomiota kestävään valmistustapaan, energiatehokkuuteen ja tuotteiden kierrätysmahdollisuuksiin niiden elinkaaren päässä. Hyvänä esimerkkinä ovat LED-valaisimet, jotka ovat pudottaneet valaistukseen kuluvan sähköenergian määrää minimaaliselle tasolle.

Lue blogistamme vinkkejä oman energiankäyttösi vähentämiseen.

Vihreämpi ympäristö hyvin optimoidulla logistiikalla.

Enemmän aikaa vähemmällä energialla.

Käytetylle tavaralle uusi elämä.

Vastuullisen toimijan tunnusmerkit.

Kohti ekologisempaa työympäristöä.

Etkö vielä ole Lyrecon asiakas?

Rekisteröidy heti, niin sinun ei enää tarvitse murehtia työpaikkatarvikkeista! Laaja, laadukas tuotevalikoima.
Helppokäyttöinen verkkokauppa. Toimitus seuraavaksi päiväksi!

castle-1083570_640

TOIMITUSVARMUUS 99 %

Markkinoiden paras

time-1606153_640

TOIMITUS SEURAAVAKSI TYÖPÄIVÄKSI

Ennen klo 16.00 tehdyissä tilauksissa

person-1824144_640

AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI

Maan kattava myyntiverkosto

Lyreco Finland Oy 
Väinö Tannerin tie 3 
01510 VANTAA

Vaihde: 010 500 1500 
Asiakaspalvelu: 010 500 1000 
asiakaspalvelu@lyreco.com

Copyright © Lyreco Finland Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Lue lisää ››