Lyreco logo

Seisomatyö

Suomalainen on tottunut istumaan suurimman osan päivästä. Ylioppilaiden Terveydenhuoltosäätiön mukaan aikuiset istuvat jopa 80 prosenttia valveillaoloajastaan, eikä se tee meille hyvää. Muutkin asiantuntijat ovat jo pitkään puhuneet seisomisen määrän lisäämisen puolesta. Esimerkiksi UKK-instituutin mukaan paikallaan pysymisellä ja istumisella on yhteys useiden pitkäaikaissairauksien, kuten valtimosairauksien ja diabeteksen puhkeamiseen. Myös kehon tukirakenteet voivat kuormittua liian yksipuolisesti, mikä voi puolestaan aiheuttaa mm. niska- ja hartiaseudun vaivoja.

Terveys. Toiminnallisuus. Tyylikkyys.

Seisomaan nouseminen, vaikka lyhyestikin, parantaa verenkiertoa ja ennaltaehkäisee istumisen aiheuttamia tuki- ja liikuntaelinvaivoja.

Veren kiertäessä kunnolla aivotkin toimivat virkeämmin, jolloin keskittymiskyky paranee. Lisäksi seisominen parantaa veren sokeriarvoja ja kasvattaa myös energiankulutusta, joten vyötäröltä voi bonuksena kadota senttejä jo pelkän seisomisen lisäämisen ansiosta. Koko päivää ei välttämättä kannata työskennellä seisaallaan, sillä runsas seisominen on raskasta jaloille ja selälle, mutta istumisen ja seisomisen vuorottelu tehostaa työskentelyä.

Hyvä seisoma-asento ei tule välttämättä luonnostaan. Siksi olemme koostaneet listan asioita, joihin ainakin kannattaa kiinnittää huomiota, kun työskentelet seisten:

  • Pidä paino tasaisesti molemmilla jaloilla.
  • Säädä työtason korkeus sellaiseksi, että voit työskennellä
    – selkä suorana
    – hartiat rentoina
    – kyynärvarret pöydällä.
  • Aseta näyttö siten, että sen yläreuna on silmiesi korkeudella.
  • Pidä ylävartalo ryhdikkäänä, eli
    – olkavarret rennosti lähellä vartaloa
    – hartiat rentoina
    – kyynärvarret tuettuina suorassa kulmassa
    – vatsa kiinni työpöydässä.
  • Seiso työpistematolla, joka vaimentaa selkärankaan ja alaraajojen nivelille kohdistuvaa painetta.
  • Hanki muutaman sentin korolla varustetut, tukevat työkengät.


Jos sinulla ei vielä ole seisomatyötä mahdollistavaa työpöytää, nouse venyttelemään ja jaloittelemaan kaksi kertaa tunnissa. Käveleminen kuluttaa 3–5 kertaa enemmän energiaa kuin istuminen, ja huomaat eron myös vireystilassasi.

Ergonomisen seisoma-asennon löytämiseen ja seisomatyön tehostamiseen on useita toimivia ratkaisuja:

    • Sähköpöydän tai työpöydän päälle asetettavan koroketason avulla työtasosi on aina oikealla korkeudella, työskentelitpä istuen tai seisten.
    • Selän ja jalkojen painetta vähentävän työpistematon päällä on mukava seistä pitempäänkin.
    • Säädettävällä monitoritasolla saat näyttösi oikeaan katselukorkeuteen.
    • Nojailukorkeuteen säädettävä aktiivituoli vähentää selän kuormitusta.
    • Kyynärtuen avulla hartia- ja niskanseudun lihakset rentoutuvat, kun käsien kannattelutarve vähenee.
    • Aktivointialusta nimensä mukaisesti aktivoi kehon syviä lihaksia, pitää sinut liikkeessä ja saa veren kiertämään.

Kun olet saanut työpisteesi päivitettyä seisomatyötä varten, seuraavaksi kannattaa kiinnittää huomiota työpisteen muihin välineisiin. Voit ottaa käyttöön esimerkiksi ergonomisen pysty- tai rullahiiren, muotoillun näppäimistön ja rannetuetun hiirimaton. Näillä apuvälineillä vähennetään ranteiden rasitusta ja huonojen työskentelyolosuhteiden aiheuttamia vammoja. Näistä apuvälineistä kerromme lisää täällä.

Muista, että tärkeimmät avainsanat ergonomiseen työskentelyyn ovat vaihtelu ja tauotus: mikään työasento ei ole hyvä, jos siinä on liian kauan. Muista siis siirrellä painoa jalalta toiselle, venytellä ja myös hieman istua työpäiväsi aikana.

Istumatyö

Seisomatyön lisäämisen tärkeydestä puhutaan paljon, mutta istumatyöstäkin saa ergonomista oikeanlaisilla työvälineillä ja niiden oikeaoppisella sijoittelulla. Jalkatuella saa helposti korjattua istuma-asentoa ja parannettua jalkojen verenkiertoa. Satulatuoli tekee ihmeitä työasennon ryhdikkyydelle –puhumattakaan aktiivi-istumisesta, joka pakottaa pitämään selän suorassa.

Staattisuus on pahasta, ja avainsanat ovatkin vaihtelu ja tauotus. Mikään työasento ei ole hyvä, jos siinä on liian kauan. Muista myös pitää useita lyhyitä venyttely- ja kävelytaukoja päivän mittaan.

Lue lisää!

Työpisteen ergonomia

Saatat ajatella, että työpisteen ergonomia on kunnossa, jos käytössäsi on jo korkeussäädettävä sähköpöytä ja ergonominen tuoli. Ne ovat toki tärkeä edistysaskel, mutta eivät auta nykypäivälle hyvin tyypillisiin, hiiren ja näppäimistön käsittelemisestä aiheutuviin ranteen ja kyynärvarren vaivoihin.

Perinteiselle hiirelle on huomattavasti ergonomisempiakin vaihtoehtoja, kuten pystyhiiri tai rullahiiri. Oikeanlainen hiirimatto parantaa hiiren tarkkuutta ja vähentää hiirikäden rasitusta. Pöytään kiinnitettävällä kyynärtuella ja sopivan korkuisella ja ergonomisesti muotoillulla näppäimistöllä vähenevät puolestaan niska- ja hartiaseudun rasitusvaivat, kun käsiä ei tarvitse kannatella montaa tuntia päivässä.

Lue lisää!

Järjestys ja säilytys

Mieli lepää, kun tarvittavat työvälineet ovat järjestyksessä ja käden ulottuvilla. Virkeä, levännyt mieli on puolestaan luova ja tehokas. Työhyvinvoinnin ylläpitoon kuuluvatkin myös työpisteen estetiikka ja käytännöllisyys. Sopivilla säilytysratkaisuilla saat työpisteesi järjestykseen etkä joudu koskaan etsimään tarvitsemiasi työvälineitä – ne ovat juuri siellä, missä niiden pitääkin.

Järjestyksen ei ole pakko tarkoittaa symmetrisen harmaata, jos et niin halua. Tarjolla on virtaviivaisia laatikostoja, kynätelineitä ja muita säilytysratkaisuja kaikissa sateenkaaren väreissä. Esteetikko työskentelee luovimmin harmonisessa ympäristössä, joten mikset järjestäisi työpistettäsi väriteemoin?

Lue lisää!

Ääni ja valaistus

Työhyvinvointiin kuuluu myös oikeus keskittyä työhönsä. Avotoimistossa metelin taso on usein korkea, ja työnteon flow katkeaa lukemattomia kertoja päivässä. Taustahäly vaikeuttaa myös puhelimessa puhumista. Työtilojen valaistuskaan ei tavallisesti ole suunniteltu yksittäisen työntekijän työpistettä ajatellen. Heikko tai huonosti suunnattu valaistus johtaa silmien väsymiseen ja ärtymiseen, mikä epämiellyttävän tunteen lisäksi suuntaa ajatukset pois työstä.

Työpiste kannattaakin valaista oikein ja varustaa laadukkailla vastamelukuulokkeilla, jotka toimivat sekä puhelintyössä että omaa rauhaa ja keskittymistä vaativassa työssä. Kokoustiloihin taas kannattaa hankkia hyvän etäyhteyden mahdollistavat laitteet, esimerkiksi kaiutinpuhelin.

Lue lisää!

Etkö vielä ole Lyrecon asiakas?

Rekisteröidy heti, niin sinun ei enää tarvitse murehtia työpaikkatarvikkeista! Laaja, laadukas tuotevalikoima.
Helppokäyttöinen verkkokauppa. Toimitus seuraavaksi päiväksi!

castle-1083570_640

TOIMITUSVARMUUS 99 %

Markkinoiden paras

time-1606153_640

TOIMITUS SEURAAVAKSI TYÖPÄIVÄKSI

Ennen klo 16.00 tehdyissä tilauksissa

person-1824144_640

AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI

Maan kattava myyntiverkosto

Lyreco Finland Oy 
Väinö Tannerin tie 3 
01510 VANTAA

Vaihde: 010 500 1500 
Asiakaspalvelu: 010 500 1000 
asiakaspalvelu@lyreco.com

Copyright © Lyreco Finland Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Lue lisää ››