hoiva.png

Hoivan laatu kertoo kansakunnan moraalisesta tilasta

Eikö sinustakin olisi oikeudenmukaista taata asianmukainen hoiva tämän maan omalla työllään rakentaneille vanhuksille? Eikö olisi kohtuullista järjestää hyvät oltavat pitkän ja raskaan työuran tehneille ihmisille, joiden tekemän työn ansiosta sinullakin on mahdollisuus rakentaa oma tulevaisuutesi? Lienee sanomattakin selvää, että lähes jokainen meistä vastaa kysymykseen myöntävästi.

4-1.png

Huoltosuhde heikkenee päivä päivältä 

Suomi on vanhusten hoivan suhteen suuren haasteen edessä –  tai ehkä pikemminkin jo haasteen keskellä. 

Suomen väestö ikääntyy muita Euroopan maita nopeammin, ja 65 vuotta täyttäneiden osuus kansasta kasvoi Suomessa 4,4 % aikavälillä 2007 -2017 Euroopan keskiarvon ollessa 2,4 %. 

Huoltosuhde tulee muuttumaan merkittävästi seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tällä hetkellä Suomessa on 60 ei–työikäistä sataa kansalaista kohden, mutta kymmenen vuoden kuluttua suhde on jo 70/100. Tällä huoltosuhteella vanhuspalveluiden asianmukainen järjestäminen on luonnollisesti erittäin haastavaa ja vaikeutuu entisestään. 

Vuonna 2018 yhden seurantaviikon aikana vanhuspalveluissa oli noin 93 000 asiakasta. Heistä oli suurempi osa kotihoidossa kuin ympärivuorokautisessa hoidossa. Varsinkin kotihoidon palveluissa on suuria alueellisia eroja, jotka asettavat ihmiset eriarvoiseen asemaan asuinpaikkansa mukaan. Palvelut keskittyvät kasvukeskuksiin ja muille suuren asukastiheyden alueille, jolloin syrjäseuduilla asuvat kärsivät. Vaikka palveluiden erot ovat toki ymmärrettäviä pinta-alaltaan suuressa ja harvaan asutussa maassa, pitää asialle silti tehdä jotain.

6.png

Hoivapalveluita pitää kehittää 

Vanhushoiva on työvoimaintensiivistä ja kokonaisvaltaista toimintaa. Hoivan tasoon vaikuttavat merkittävästi muun muassa ammattitaitoisen työvoiman saatavuus ja osaava esimiestoiminta. Työvoiman saatavuus on vaikea kysymys, jonka ratkaisemiseen tarvitaan valtakunnan yhteisetaivot. 

Voimme  kuitenkin keskittyä muihin kehityskohteisiin, jotka voisivat antaa valoa tunnelin päähän: 

  • investoiminen laadukkaaseen esimiestoimintaan
  • toiminnan ammattimainen suunnittelu 
  • työntekijöiden osaamiseen panostaminen 
  • uusien teknologioiden tuomat mahdollisuudet

Hoitoalan hierarkkisuus, johtamiskäytännöt ja läpinäkyvyys ovat asioita, joiden kehittämisen kautta toimintaa voidaan nostaa uudelle tasolle. Esimerkiksi toimivan omavalvonnan pitäisi olla jokaisen yksikön kunnia-asia! Olisi hienoa, jos löydetystä epäkohdasta mieluummin palkittaisiin kuin rangaistaan. Näin kehityskohteiden löytäminen nähtäisiin uhkan sijaan mahdollisuutena. Tämä on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty. Omien epäkohtien tunnistaminen ja varsinkin tunnustaminen vaatii organisaatiolta vahvaa luottamuksen ilmapiiriä ja edistyksellistä esimiestoimintaa.

3-1.png

Laadukas hoiva ei ole välttämättä kallista 

Usein ajatellaan, että korkeatasoisempi hoiva kasvattaa myös kustannuksia samassa suhteessa. Näin se ei tietenkään ole, sillä kustannuksien hallinta ja laadun kasvattaminen eivät sulje toisiaan pois. Hoivan laatuun ei vaikuta pelkästään resurssien ja osaamisen hallinta.

Laatuun voidaan vaikuttaa myös nykyaikaisilla apuvälineillä ja riittävän laadukkailla tuotteilla.  

Kotihoidon lisääntyminen tuo omat haasteensa logistiseen ketjuun, sillä käyttöpaikalla ei aina ole sopivia tarvikkeita. Suuremmissa hoivayksiköissä asia on suurempien käyttömääriensä vuoksi järjestettävissä helpommin ja kustannustehokkaammin. 

Kotihoidon palveluja tuottavia työntekijöitä tai hoivaa tarvitsevaa vanhusta voidaan tukea nykypäivänä myös etäyhteyksillä. Tekniikkaa kannattaa hyödyntää silloin, kun se on sekä käyttäjän tarpeet huomioivaa, toimivaa että helppokäyttöistä. Tosin tämä ei valitettavasti ole todellakaan aina itsestäänselvyys. Tekniikan hyödyntäminen ei myöskään saa tarkoittaa sitä, että vanhuksen kohtaaminen ja aito ihmiskosketus jätetään kokonaan pois.

3412ef.png

Vanhuus on rikkaus 

Meidän tulisi lopettaa puhe vanhuksista vain yhteiskunnan tuottamatonta kuluerää edustavana ihmisryhmänä.

Epäinhimillinen puhe on omiaan ruokkimaan asenteita sallivammaksi huonoon huolenpitoon ja hoivaan.

Tärkeintä tässäkin haasteessa on lopettaa asian ihmettely ja vatvominen – olkoonkin sitten kyse poliittisen koneistomme rattaista tai yksityisestä hoitokodista. Pääasia on ryhtyä toimiin!

Pasi.png

 

Pasi Vesterinen

HEAD OF DIGITAL TRANSFORMATION