Untitled-design-47.jpg

Johda työhyvinvointia ja nauti tuloksista

Ihmiset liittävät hyvin erilaisia merkityksiä työn tekemiseen. Joillekin se on elämäntapa, toisille keino tienata rahaa, ja suurimmalle osalle jotain siltä väliltä. Ihminen käyttää elämästään kymmeniätuhansia tunteja työntekoon, joten työhyvinvoinnilla on suuri vaikutus elämään. Moni kärsii työnteon seurauksena jopa kroonistuneista sairauksista, kuten stressistä ja uupumuksesta. Näiden tuntemuksien jatkuessa pitkään, on niihin tärkeää puuttua. Luonnollisesti myös työhyvinvoinnissa parhaat tulokset saavutetaan panostamalla jo ongelmien ennaltaehkäisyyn. 

Työterveyslaitoksen mukaan työhyvinvointi koostuu viidestä tekijästä työntekijän arjessa: organisaatiosta, työyhteisöstä, työstä, johtamisesta ja työntekijästä itsestään. Työhyvinvointia ei siis tule nähdä pelkästään työntekijän tai organisaation vastuuna, vaan jatkuvana vuorovaikutteisena kokonaisuutena. Työhyvinvoinnin ylläpito on osa yritysvastuuta ja sen tulisi olla olennainen osa jokaisen yrityksen toimintaa. Kyseessä ei ole pelkkä kulu vaan investointi, sillä työhyvinvoinnin varmistamisella on monia positiivia ja pitkäkestoisia vaikutuksia yrityksen toimintaan.

2-4.jpg

Sitoutuneemmat työntekijät 

Quantum Workplacen artikkelissa kuvataan psyykkisen, fyysisen ja taloudellisen hyvinvoinnin vaikutusta työntekijöiden sitoutumiseen työpaikkaansa.
Artikkelissa korostetaan kaikkien kolmen tekijän selvää yhteyttä työhyvinvointiin. 

Työntekijän voidessa fyysisesti, psyykkisesti ja taloudellisesti hyvin, se heijastuu myös sitoutumisena työpaikkaa kohtaan. Sitoutumaton työntekijä kokee sen sijaan usein myös muilla hyvinvoinnin osa-alueilla tyytymättömyyttä. Työhyvinvoinnin ylläpidon kautta onkin tarkoitus pyrkiä vaikuttamaan mahdollisimman monipuolisesti eri hyvinvoinnin osa-alueisiin. 

Tuloksellisempi organisaatio 

Jopa 84% Semos Cloudin tutkimukseen vastanneista koki hyvinvointinsa vaikuttavan työn tuottavuuteen. Työhyvinvoinnin huomioimisella voimme vaikuttaa siis tuottavuuteen, jolla puolestaan voidaan vaikuttaa merkittävästi organisaation tuloksellisuuteen. 

Työhyvinvoinnin johtamisessa on tärkeää nähdä sen tuomat pitkäaikaisvaikutukset lyhytaikaisten vaikutusten sijasta. Muutokset tapahtuvat tyypillisesti samalla vauhdilla kuin ne ovat syntyneetkin. Vuosien stressikertymän karkottamiseen ei siis välttämättä riitä taukojumppien lisääminen työpäiviin, vaan se voi vaatia vuosia kestävän, sekä työntekijän että työnantajan panosta vaativan prosessin.

3-4.jpg

Hyvinvointi houkuttelee parhaat tekijät 

Ennen vanhaan yritykset kilpailivat teknologiasta, mutta nykyisin innovaatioista ja osaavista tekijöistä. Potentiaalisen työnhakijan näkökulmasta työhyvinvoinnilla voi olla suuri merkitys. Organisaatio, jonka tiedetään huomioivan työntekijöidensä hyvinvoinnin, lisää yrityksen houkuttelevuutta. Hyvinvoinnin merkitys työntekijöille kasvaa vuosi vuodelta, joten se tulee olemaan tulevaisuudessa vahva houkutustekijä sen hyvin hoitaneille yrityksille.  

Valmius vastoinkäymisiin 

Koronan aiheuttamien olosuhteiden takia monia tuttuja työhyvinvointia edistäviä keinoja, kuten erilaisten tapaamisten tai tapahtumien järjestämistä, ei ole voitu toteuttaa tai niitä on rajoitettu. Sekä työntekijöiden että esihenkilöiden onkin täytynyt luoda pikavauhtia uusia keinoja työhyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Positiivisena asiana voidaan nähdä ainakin se, että tilanne on nostanut työhyvinvoinnin tärkeyden pinnalle ja johtajien tietoisuuteen. Viimeisen vuoden perusteella voi vetää johtopäätöksen, että työhyvinvoinnin huomioivalla yrityksellä olevan paremmat lähtökohdat kohdata vastoinkäymisiä kuin sitä laiminlyövällä yrityksellä.

Sissi_2.png

 

Sissi Lehtonen

EXECUTIVE ASSITANT