BLOGit ja ajankohtaista

Kuinka selättää uusi etätyöarki? – 5 vinkkiä joiden avulla onnistut

Koronaviruspandemia on vyörynyt ylitsemme ja muokannut arkemme aivan toisenlaiseksi. Useimmat meistä työskentelevät nyt kotoa käsin tai muuten poikkeavissa olosuhteissa ja monella on myös lapset hoidettavana työpäivän ohella. Vessapaperirullat pehmustavat tällä hetkellä monen kotia, mutta päivät saattavat muuten olla kovia ja haastavia. Tässä vinkit, joilla helpotat työpäiviäsi kotona. 

Tyttö istuu työpöydän ääressä kuulokkeet korvilla

Työvälineet kuntoon 

Etätyöskentelyssä oikeat ja riittävät työvälineet nousevat suureen rooliin. Jos olet tehnyt etätöitä aiemminkin, niin sinulta saattaa löytyä kotoasi näyttö, ergonominen hiiri, näppäimistö ja telakka, johon yhdistät läppärisi. Nämä eivät ole välttämättömiä, vaan ennemminkin mukavuutta ja ergonomiaa lisääviä tuotteita. Pidempään kotona työskennellessä ergonomiaan kannattaa ehdottomasti panostaa.

Välttämättömiä työvälineitä sen sijaan ovat läppäri kameralla varustettuna ja kuulokkeet. Panosta kuulokkeisiin, jotka eristävät taustamelua ja sisältävät mikrofonin. Näin muun perheen puuhastelu kotona ei häiritse palaverien pitämistä. Näiden työvälineiden lisäksi jos sinulla on käytössäsi pilvipalvelupohjaisia ohjelmia, kuten Microsoftin Office 365-ohjelmat, niin pärjäät jo hyvin! 

Älä unohda ergonomiaa 

Harvalla on kotona yhtä hyvät puitteet ergonomiseen työskentelyyn, kuin mitä työpaikka tarjoaa. Riittävien ergonomiaratkaisujen puuttuessa on hyvä tilaisuus olla kekseliäs; pinoa kirjoja ruokapöydälle ja laita niiden päälle läppärisi, jotta saat seisomatyöpisteen tai pyörittele istuessasi tennispalloa jalkasi alla aktivoidaksesi kehoasi.

Vanha jumppapallo kannattaa kaivaa kaapin perukoilta esille ja pumpata se jälleen täyteen ilmaa ergonomista istumista varten. 

Mikään ergonominenkaan asento ei kuitenkaan pidemmän päälle ole keholle hyväksi, joten muista vaihdella asentoa usein päivän mittaan. Etätyöarjen jatkuessa suosittelemme panostamaan ergonomisiin tarvikkeisiin ja ratkaisuihin kotona, sillä ne tulevat ajan kanssa paljon edullisemmiksi, kuin toistuva fysioterapeutilla käynti selkä- ja hartiaseudun vaivojen takia. 

Muista tauot myös kotona 

Kotona työskennellessä helposti uppoutuu työhön syvemmin kuin toimistolla, kun kukaan ei ole häiritsemässä ja keskeyttämässä. Taukorytmi saattaa myös puuttua, kun tutun ja turvallisen kahvitaukoporukan kanssa ei pystykään kokoontumaan päivittäin samaan aikaan.  Muista pysähtyä ja hengähtää etenkin silloin, kun ajatus ei tunnu juoksevan työtehtävien parissa. Jos mahdollista, piipahda välillä pihalla hengittämässä raitista ilmaa tai venyttele keho virkeäksi. Hyvät välipalat auttavat jaksamaan paremmin, joten muista nauttia päivittäin hedelmistä ja pähkinöistä äläkä unohda juoda riittävästi vettä. 

Päivän ohjelma valmiina 

Luo itsellesi tavoitteita jokaiselle päivälle ja seuraa niiden edistymistä. Merkkaa kalenteriisi aika erilaisille työtehtäville, niin päivän rytmittäminen on helpompaa ja aamuisin työhön tarttuminen sujuvampaa, kun olet suunnitellut päivän rakenteen valmiiksi. Jos sinulla kotona lapsia, niin anna heidänkin täyttää ”kalenterinsa” tehtävillä. 

Mieti valmiiksi erilaisia tehtäviä lapsille kuten ulkoilu, piirtäminen tai värittäminen, leikki, älylaitteen käyttö tai tv:n katsominen, videopuhelu isovanhemmille, palapelin teko tai lautapelin pelaaminen. Anna sitten lapsen itse päättää mihin kohtaan päivää hän tehtävän haluaa laittaa. Muista merkata ruokailut ja muut tauot (myös omaan kalenteriisi). 

Pidä huoli henkisestä jaksamisestasi 

Vaikka kotoilu on trendikästä ja monelle mieleistä, niin usean viikon eristäytyminen muista ihmisistä saattaa olla henkisesti todella raskasta. Kun elämästäsi poistuu väliaikaisesti ihmiskohtaamiset työpaikalla, kaupassa ja harrastusten parissa sekä monien läheistesi seura, voit kokea itsesi helposti yksinäiseksi.

Muista pitää yhteyttä perheeseesi ja ystäviisi soittamalla sekä etenkin videopuheluilla. Järjestä vaikka kollegoidesi kanssa etäkahvitauko videoyhteydellä tai soita iäkkäämmille sukulaisille varmistaaksesi, että he voivat hyvin. Jos pystyt, niin tarjoudu avuksi naapureillesi. Joku saattaa tarvita apua koiran ulkoiluttamisessa, toinen kaupassa käymisessä ja kolmas lasten läksyjen kanssa. 

Kerrankin voit käyttää vapaa-aikaasi myös niihin asioihin, joihin yleensä ei ole aikaa. Lue kirjoja, ulkoile luonnossa, opettele vaativa ruokaresepti, viimeistele keskeneräiset projektit kotona ja aloita viimein se edellisellä vuosikymmenellä joululahjaksi saamasi 1000 palan palapeli. 

Jokainen lemmikin omistaja myös tietää, että karvaisen kaverin silittäminen on paras keino rentoutumiseen, stressin poistoon ja sykkeen laskemiseen. Ota hyvällä syyllä lemmikkisi lähelle työpäivän aikana ja nauti silittämisen tuomasta positiivisesta vaikutuksesta. 

Poikkeustila tulee aikanaan loppumaan, mutta sen sijaan etätyöskentely tulee tulevaisuudessa lisääntymään ja vakiinnuttamaan paikkansa yhtenä tapana työskennellä muiden joukossa. Käytä tilaisuus hyväksesi ja opettele etätyöskentelemään tehokkaasti sekä mieti mitä mahdollisesti tarvitset jatkossa, jotta työskentely olisi helpompaa. Olet valmiimpi kohtaamaan uudet haasteet ja selviämään niistä! 

Krista Vallinrinne

Office Enabler

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

Etkö vielä ole Lyrecon asiakas?

Rekisteröidy heti, niin sinun ei enää tarvitse murehtia työpaikkatarvikkeista! Laaja, laadukas tuotevalikoima.
Helppokäyttöinen verkkokauppa. Toimitus seuraavaksi päiväksi!

castle-1083570_640

TOIMITUSVARMUUS 99 %

Markkinoiden paras

time-1606153_640

TOIMITUS SEURAAVAKSI TYÖPÄIVÄKSI

Ennen klo 16.00 tehdyissä tilauksissa

person-1824144_640

AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI

Maan kattava myyntiverkosto

Lyreco Finland Oy 
Väinö Tannerin tie 3 
01510 VANTAA

Vaihde: 010 500 1500 
Asiakaspalvelu: 010 500 1000 
asiakaspalvelu@lyreco.com

Copyright © Lyreco Finland Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Lue lisää ››