BLOGit ja ajankohtaista

Miten johtaa etätiimiä? – 6 vinkkiä esimiestyöhön

Monet esimiehet ovat koronaviruksen myötä uudessa ja haastavassa tilanteessa, kun ennen samassa fyysisessä tilassa työskennellyt tiimi on hajallaan, kukin omassa kotikonttorissaanEsimiesten on ohjattava samanaikaisesti sekä omaa toimintaansa että varmistaa riittävä yhteydenpito ja ohjeistus alaisilleAina ajankohtaiset arvot, kuten kärsivällisyys, kunnioittaminen ja toisten ymmärtäminen korostuvat tavallistakin enemmän 

Suuri osa esimiehistä tekee jo nyt hienoa työtä etäjohtamisessa, mutta haluamme auttaa heitä suoriutumaan tehtävästään vielä entistä paremmin. Tehtävää helpottaaksemme annamme 6 vinkkiä, joiden avulla esimiehet pystyvät luotsaamaan kotona työskenteleviä alaisiaan ja olemaan luontevasti apuna poikkeustilanteen tuomissa haasteissa. Etäjohtamisen opit kannattaa omaksua hyvin, sillä niistä on taatusti hyötyä poikkeustilanteen jälkeenkin. 

Pidä yhteyttä päivittäin 

Jos mahdollista, ota jokaiseen alaiseesi henkilökohtainen videoyhteys. Puhelut ja sähköpostit kattavat vain osan riittävästä kommunikaatiosta. Tiimisi on tärkeää nähdä sinut ja sinun heidät. Etenkin etätyöskentelyä aloitettaessa yhteyttä kannattaa pitää päivittäin, sillä näin voit sekä asettaa työlle tavoitteet että antaa palautetta ja tukea, jota tiimisi kaipaa. 

Viesti säännöllisesti ja riittävästi  

Viesti tiimisi kanssa säännöllisesti, jotta he tietävät sinun olevan tavoitettavissa aina, kun he tarvitsevat apuasi työpäivän aikana. Etenkin lähityöskentelyyn tottuneelle henkilölle etätyössä vaikeinta voi olla yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden tunne.  

  • Laita kalenteriin säännölliset etäkokoukset ja luo siten hyvä ja selkeä viestintärutiini. Rutiini voi olla vaikka tiimipalaveri maanantaiaamuisin, kahdenkeskisiä keskusteluja tai pienempiä ryhmäpalavereja pitkin viikkoa, ja perjantaisin viikon yhteenvetopalaveri. 

  • Keskity myös ihmisten jaksamiseen, älä vain heidän työntekoonsa. Kysy tiimiläisiltäsi kuinka he voivat, kuinka tämä tilanne vaikuttaa heihin tai millaisia haasteita tai ongelmia he ovat kohdanneet. 

  • Muista osallistaa tiimipalavereissa jokainen tiimin jäsen. Kysy kysymyksiä ja anna kaikille tilaa vastata. 

Ihmiset reagoivat eri tavoin meneillään olevaan poikkeustilanteeseen, joten on tärkeää havaita, ketkä tarvitsevat enemmän tukea kuin toiset. Esimerkiksi tiimipalavereissa joku saattaa itselleen epätyypillisesti olla vaitonainen ja sulkeutunut. Järjestä silloin pikimmiten kahdenkeskinen keskustelu henkilön kanssa, jossa kuuntelet ja osoitat tukesi. 

Hyödynnä teknologiaa 

Pidä tiimisi yhdessä. Moderneilla viestintätyökaluilla on helppo pitää yhteyttä kaikkiin tiimiläisiisi. Sähköposti ja Whatsapp ovat useimmille tuttu ja turvallinen keino viestiä, mutta etätyöskentelyyn suunnitellut työkalut kuten Microsoft Teams tarjoavat huomattavasti paremmat välineet yhteistyön tekemiseen.

Hallitse odotuksia 

Auta tiimiäsi ymmärtämään mitä heiltä odotetaan ja aseta realistisia tavoitteita työlle. Luo selkeät raamit työtehtäville määrittämällä tehtävän laajuus, deadline sekä tavoite. Jokaisen on helpompi työskennellä ja onnistua, kun he tietävät missä mennään. On tärkeää sekä huolehtia työn riittävän korkeasta laadusta että hillitä ylisuorittajia työskentelemästä kellon ympäri. 

 Keskity lopputulokseen 

Et pysty valvomaan jokaisen alaisesi etätyöskentelyn jokaista hetkeä, joten viimeistään nyt on hyvä hetki opetella johtamaan työn tuloksia. Toiminnan tarkan seuraamisen sijaan sinun on hyvä seurata tiimisi työn tuloksia ja antaa tukea ja palautetta siinä onnistumisen mukaan. 

Ota huomioon alaistesi henkilökohtaiset luonteenpiirteet, erilaiset työskentelytavat ja mahdolliset sukupolvien väliset erot. Jotkut ovat helpommin itseohjautuvia, kun taas toiset tarvitsevat tarkempia ohjeita ja selkeämpää opastusta. Panosta enemmän heihin, jotka ovat selvästi tuen tarpeessa. 

Ole joustava 

Luota tiimiisi ja anna heille vapaus tehdä työnsä päivän niinä tunteina, kun he ovat tehokkaimmillaan. Se on pitkässä juoksussa tiimillesi hedelmällisintä, sillä luottamus motivoi alaisiasi ja antaa sinulle esimiehenä enemmän aikaa muille töillesi, kun toisten tekemän työn tarkistamiseen ja vahtimiseen ei mene aikaa. 

Useimmille ihmisille, luultavasti sinullekin, koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne on täysin uusi. Kotoa käsin työskentely voi olla paljonkin tavallista haastavampaa, sillä häiriötekijöitä on normaalia enemmän. Työskentelyä voivat häiritä niin lapset, muut perheenjäsenet, lemmikit kuin jopa naapurit tai ystävät, jotka yrittävät tavoitella sinua työn teon lomassa. Pidä tämä mielessäsi ja yritä varmistaa, että sopimasi etäpalaverit ovat kaikille osallistujille suotuisaan ajankohtaan. 

Krista Vallinrinne

Office Enabler

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

Etkö vielä ole Lyrecon asiakas?

Rekisteröidy heti, niin sinun ei enää tarvitse murehtia työpaikkatarvikkeista! Laaja, laadukas tuotevalikoima.
Helppokäyttöinen verkkokauppa. Toimitus seuraavaksi päiväksi!

castle-1083570_640

TOIMITUSVARMUUS 99 %

Markkinoiden paras

time-1606153_640

TOIMITUS SEURAAVAKSI TYÖPÄIVÄKSI

Ennen klo 16.00 tehdyissä tilauksissa

person-1824144_640

AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI

Maan kattava myyntiverkosto

Lyreco Finland Oy 
Väinö Tannerin tie 3 
01510 VANTAA

Vaihde: 010 500 1500 
Asiakaspalvelu: 010 500 1000 
asiakaspalvelu@lyreco.com

Copyright © Lyreco Finland Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Lue lisää ››