Lyreco logo

Istumatyö

Seisomatyön lisäämisen tärkeydestä puhutaan paljon, mutta istumatyöstäkin saa ergonomista oikeanlaisilla työvälineillä ja niiden oikeaoppisella sijoittelulla. Jalkatuella saa helposti korjattua istuma-asentoa ja parannettua jalkojen verenkiertoa. Satulatuoli tekee ihmeitä työasennon ryhdikkyydelle –puhumattakaan aktiivi-istumisesta, joka pakottaa pitämään selän suorassa.

Staattisuus on pahasta, ja avainsanat ovatkin vaihtelu ja tauotus. Mikään työasento ei ole hyvä, jos siinä on liian kauan. Muista myös pitää useita lyhyitä venyttely- ja kävelytaukoja päivän mittaan.

Terveys. Toiminnallisuus. Tyylikkyys.

Liikunta kehittää terveyskuntoa

Asiantuntijat ovat varoitelleet meitä jo pitkään, että istumme liikaa. Esimerkiksi UKK-instituutin mukaan paikallaan pysymisellä ja istumisella on yhteys useiden pitkäaikaissairauksien, kuten valtimosairauksien ja diabeteksen puhkeamiseen. Istuminen voi myös kuormittaa liian yksipuolisesti kehon tukirakenteita ja aiheuttaa mm. niska- ja hartiaseudun vaivoja.

Istumisen vähentäminen onkin tärkeää terveyden kannalta. Nykymaailmassa etenkin toimistotyöläisen on kuitenkin lähes mahdotonta kokonaan välttää istumista. Seisomatyön lisääminen on tärkeä askel terveempään työelämään, mutta samojen, istumisen haitoista puhuvien asiantuntijoiden mukaan seistäkään ei kannata koko päivää.

Istumisen ongelmia voi onneksi ennaltaehkäistä pienillä ja yksinkertaisilla korjausliikkeillä.

Istumisen ongelmia voi onneksi ennaltaehkäistä pienillä ja yksinkertaisilla korjausliikkeillä. Istumisesta voi tehdä ergonomista oikeanlaisilla työvälineillä ja niiden oikeaoppisella sijoittelulla ja käytöllä. Näyttöpäätetyötä tekevän on hyvä lähteä liikkeelle hyvästä perusasennosta, jossa sinulla on:

  • rennot hartiat ja suora niska
  • ristiselkää tukeva työtuoli
  • jalat tukevasti maassa tai jalkatuella
  • kyynärvarret vaakatasossa ja linjassa työtason kanssa
  • hiiri ja näppäimistö vierekkäin samalla tasolla
  • näyttö suoraan edessäsi ja hieman katseen vaakatason alapuolella
  • hyvä valaistus ilman heijastuksia tai häikäisyä.

On vaivan arvoista tarkistaa, kattaako esimerkiksi oman työpaikan työterveyshuolto fysioterapeutin neuvontapalvelun, jossa työasento laitetaan kuntoon. Aina hyvän työasennon aikaansaaminen ei kuitenkaan onnistu ilman apuvälineitä. Esimerkiksi lyhytjalkaisen voi olla hankalaa saada samaan aikaan sekä jalat maahan että kyynärpäät linjaan työtason kanssa. Pöytätaso saattaa olla liian korkea, mikä kipeyttää niskan ja hartiat. Perinteisellä työtuolilla istuminen taas voi aiheuttaa jumitusta ja kiputiloja lonkissa tai nivusissa.

Kaikkiin näihin ja moniin muihin istumatyön haasteisiin löytyy paljon ratkaisuja:

  • Sähköpöydän avulla saat työtasosi aina sopivalle korkeudelle, työskentelitpä istuen tai seisten.
    • Satulatuoli on lonkkaystävällinen ja auttaa pitämään työasennon ryhdikkäänä.
    • Säädettävä jalkatuki parantaa jalkojen verenkiertoa ja pitää istuma-asennon tukevana.
    • Kyynärtuen avulla hartia- ja niskanseudun lihakset rentoutuvat, kun käsien kannattelutarve vähenee.
    • Aktiivituolilla tai toimistopallolla istuminen pakottaa pitämään selän suorassa ja aktivoi samalla koko kehon tukilihaksia.
    • Irrotettava selkätuki tekee vanhasta toimistotuolistasi ergonomisemman ja lisää sen käyttöikää.
Kun olet saanut istuma-asentosi korjattua, seuraavaksi kannattaa kiinnittää huomiota työpisteen muihin välineisiin. Voit ottaa käyttöön ergonomisen pysty- tai rullahiiren, muotoillun näppäimistön ja rannetuetun hiirimaton. Näillä apuvälineillä vähennetään ranteiden rasitusta ja sen aiheuttamia vammoja. Näistä apuvälineistä kerromme lisää täällä.

Seisomatyö

Tiedämme liiallisen istumisen olevan haitallista. Istumisen aiheuttamia niska-, hartia- ja selkävaivoja voi vähentää ja ennaltaehkäistä lisäämällä seisomista työpisteellä. Seisominen parantaa veren sokeriarvoja, virkistää verenkiertoa ja kasvattaa myös energiankulutusta. Ajatuskin luistaa paremmin, kun veri kiertää kunnolla.

Hyvään työasentoon on kiinnitettävä huomiota myös seisten työskennellessä. Näyttö pitää saada oikeaan kulmaan, ja työtason tulee olla sopivalla korkeudella. Myös jalkojen alla kannattaa olla alustaa pehmentävä seisontamatto tai aktiiviseen seisoma-asentoon kannustava aktivointialusta.

Lue lisää!

Työpisteen ergonomia

Saatat ajatella, että työpisteen ergonomia on kunnossa, jos käytössäsi on jo korkeussäädettävä sähköpöytä ja ergonominen tuoli. Ne ovat toki tärkeä edistysaskel, mutta eivät auta nykypäivälle hyvin tyypillisiin, hiiren ja näppäimistön käsittelemisestä aiheutuviin ranteen ja kyynärvarren vaivoihin.

Perinteiselle hiirelle on huomattavasti ergonomisempiakin vaihtoehtoja, kuten pystyhiiri tai rullahiiri. Oikeanlainen hiirimatto parantaa hiiren tarkkuutta ja vähentää hiirikäden rasitusta. Pöytään kiinnitettävällä kyynärtuella ja sopivan korkuisella ja ergonomisesti muotoillulla näppäimistöllä vähenevät puolestaan niska- ja hartiaseudun rasitusvaivat, kun käsiä ei tarvitse kannatella montaa tuntia päivässä.

Lue lisää!

Järjestys ja säilytys

Mieli lepää, kun tarvittavat työvälineet ovat järjestyksessä ja käden ulottuvilla. Virkeä, levännyt mieli on puolestaan luova ja tehokas. Työhyvinvoinnin ylläpitoon kuuluvatkin myös työpisteen estetiikka ja käytännöllisyys. Sopivilla säilytysratkaisuilla saat työpisteesi järjestykseen etkä joudu koskaan etsimään tarvitsemiasi työvälineitä – ne ovat juuri siellä, missä niiden pitääkin.

Järjestyksen ei ole pakko tarkoittaa symmetrisen harmaata, jos et niin halua. Tarjolla on virtaviivaisia laatikostoja, kynätelineitä ja muita säilytysratkaisuja kaikissa sateenkaaren väreissä. Esteetikko työskentelee luovimmin harmonisessa ympäristössä, joten mikset järjestäisi työpistettäsi väriteemoin?

Lue lisää!

Ääni ja valaistus

Työhyvinvointiin kuuluu myös oikeus keskittyä työhönsä. Avotoimistossa metelin taso on usein korkea, ja työnteon flow katkeaa lukemattomia kertoja päivässä. Taustahäly vaikeuttaa myös puhelimessa puhumista. Työtilojen valaistuskaan ei tavallisesti ole suunniteltu yksittäisen työntekijän työpistettä ajatellen. Heikko tai huonosti suunnattu valaistus johtaa silmien väsymiseen ja ärtymiseen, mikä epämiellyttävän tunteen lisäksi suuntaa ajatukset pois työstä.

Työpiste kannattaakin valaista oikein ja varustaa laadukkailla vastamelukuulokkeilla, jotka toimivat sekä puhelintyössä että omaa rauhaa ja keskittymistä vaativassa työssä. Kokoustiloihin taas kannattaa hankkia hyvän etäyhteyden mahdollistavat laitteet, esimerkiksi kaiutinpuhelin.

Lue lisää!

Etkö vielä ole Lyrecon asiakas?

Rekisteröidy heti, niin sinun ei enää tarvitse murehtia työpaikkatarvikkeista! Laaja, laadukas tuotevalikoima.
Helppokäyttöinen verkkokauppa. Toimitus seuraavaksi päiväksi!

castle-1083570_640

TOIMITUSVARMUUS 99 %

Markkinoiden paras

time-1606153_640

TOIMITUS SEURAAVAKSI TYÖPÄIVÄKSI

Ennen klo 16.00 tehdyissä tilauksissa

person-1824144_640

AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI

Maan kattava myyntiverkosto

Lyreco Finland Oy 
Väinö Tannerin tie 3 
01510 VANTAA

Vaihde: 010 500 1500 
Asiakaspalvelu: 010 500 1000 
asiakaspalvelu@lyreco.com

Copyright © Lyreco Finland Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Lue lisää ››