Lyreco logo

BLOGit ja ajankohtaista

Toimisto 2017 -tutkimus

LYRECO JÄLLEEN PARAS TOIMISTO 2017 -TUTKIMUKSESSA

Toimisto 2017 -tutkimuksen toteutus

Toimisto 2017 -tutkimuksen tulokset on taas julkistettu. Vuosittain toteutettava Toimistotutkimus on Taloustutkimus Oy:n omaa tuotantoa. Internetkyselynä sekä Taloustutkimuksen internetpaneelissa touko–kesäkuussa 2017 toteutettuun Toimisto 2017 -tutkimukseen vastasi yhteensä 1591 työelämän päättäjää, joista toimistotarviketoimittajia arvioi 1231 vastaajaa. Toimistotarviketoimittajat-toimialalla tutkittiin 9 yritystä. Lyreco on sijoittunut tutkimuksessa ykköseksi jo kymmenen vuoden ajan.

Tunnettuus

Toimisto 2017 -tutkimuksen mukaan Lyrecon tunsi reilu neljäsosa (27 %) vastaajista ja tällä tuloksella Lyreco on toimialan neljänneksi tunnetuin yritys. Lyrecon tunnettuus on vastaavalla tasolla kuin vuosi sitten.

Yleisarvosana ja suosittelu

Parhaan yleisarvosanan sai Lyreco (ka. 8,16). Lyrecon yleisarvosana on reilun kymmenyksen parempi kuin vuosi sitten. Kolme yritystä alle kahdeksan keskiarvolla olivat hyvin tasaväkisesti seuraavina. Toimialan painotettu keskiarvo 7,84 on lähes saman tasoinen kuin vuosi sitten (v. 2016 toimialan ka. 7,89). Parhaan nettosuositteluindeksin sai Lyreco (NSI 48).
Toimisto 2017 – yleisarvosana
Toimisto 2017 – nettosuositteluindeksi

Yrityskuvatekijät

Vastaajat pitivät hinta–laatu-suhdetta selvästi tärkeimpänä imagotekijänä toimistotarviketoimittajaa valitessaan. Tärkeysjärjestyksessä seuraavina olivat toimituskyky ja perinteisten toimistotarvikkeiden tuotevalikoima.  Kun lasketaan yhteen kaikista eri yrityskuvatekijöistä annetut vahvuus- ja heikkousarviot, alan kärjessä on selvällä erolla seuraaviin Lyreco.  
Lyreco erottuu Toimisto 2017 -tutkimuksen yrityskuvatarkastelussa selvimmin hinta-laatusuhteessa, sähköisessä asioinnissa ja tuotevalikoimassa toimialan muista yrityksistä. Lyreco oli toimialan kärjessä kahdeksassa tekijässä kymmenestä. Lyrecon saamat yrityskuva-arviot ovat paremmalla tai samalla tasolla kuin vuosi sitten.
 Toimisto 2017 – vahvuudet ja heikkoudet
Toimisto 2017 – yrityskuvatekijät

Taloustutkimus Oy

Taloustutkimus Oy on vuonna 1971 perustettu suomalainen markkinatutkimusyritys, jolla on toimintaa Suomessa, Baltiassa ja Venäjällä. Suomessa toimimme Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Suomen Markkinatutkimusliiton tilastojen mukaan Taloustutkimus Oy on maamme toiseksi suurin täyden palvelun markkinatutkimusyritys ja suurin suomalaisomisteinen alan yritys. Työllistämme vakituisesti 70 henkilöä Suomen toimistoillamme ja lisäksi noin 300 osa-aikaista tutkimushaastattelijaa eri paikkakunnilla.

Taloustutkimus noudattaa kaikessa tutkimustoiminnassaan kansainvälisen kauppakamarin (ICC) ja ESOMARin (European Society for Opinion and Marketing Research) tutkimussääntöjä. Sääntöjen noudattaminen takaa tutkimusten luotettavuuden sekä vastaajien yksityisyyden suojan. Taloustutkimus on GIA/WIN (Gallup International Association et Worldwide Independent Network of Market Research) -verkoston jäsen. Verkostoon kuuluu 76 merkittävää riippumatonta tutkimusyritystä kattaen koko maailman.

Etkö vielä ole Lyrecon asiakas?

Rekisteröidy heti, niin sinun ei enää tarvitse murehtia työpaikkatarvikkeista! Laaja, laadukas tuotevalikoima.
Helppokäyttöinen verkkokauppa. Toimitus seuraavaksi päiväksi!

castle-1083570_640

TOIMITUSVARMUUS 99 %

Markkinoiden paras

time-1606153_640

TOIMITUS SEURAAVAKSI TYÖPÄIVÄKSI

Ennen klo 16.00 tehdyissä tilauksissa

person-1824144_640

AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI

Maan kattava myyntiverkosto

Lyreco Finland Oy 
Väinö Tannerin tie 3 
01510 VANTAA

Vaihde: 010 500 1500 
Asiakaspalvelu: 010 500 1000 
asiakaspalvelu@lyreco.com

Copyright © Lyreco Finland Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Lue lisää ››