Lyreco logo

BLOGit ja ajankohtaista

mies makaa tuolilla kirja kasvoillaan

MILLÄ AUTAT AIVOJASI JAKSAMAAN VIRKEÄNÄ KOKO TYÖPÄIVÄN – 5 VINKKIÄ

Aivot ovat ihmisen kovalevy, ”komentokeskus”, johon kaikki tekemisemme keskittyy. Aivotkaan eivät pärjää itsekseen, vaan ne tarvitsevat apua toimiakseen parhaalla mahdollisella tavalla. Liikunta, riittävä uni, monipuolinen ruokavalio ja terveelliset elintavat ovat erinomainen perusta aivojen hyvinvoinnille. 

Työpäivän aikana aivot saattavat joskus olla erityisen kovalla koetuksella, etenkin pidempikestoinen stressi vaikuttaa aivoihin negatiivisesti. Mitä siis tehdä, jos töissä tuntuu siltä, että ajatus ei kulje? Tässä viisi vinkkiä tilanteen helpottamiseksi. 

1 – Käy pienellä kävelyllä 

Jo lyhyt 15 minuutin kävely voi tehdä ihmeitä. Kävele ulkona rakennuksen tai korttelin ympäri, saat samalla raitista ilmaa ja viet ajatuksesi hetkeksi muualle. Vesisateen sattuessa (ja jos työpaikkasi on tarpeeksi suuri) voit kävellä myös sisätiloissa. Tärkeintä on lähteä liikkeelle! 

2 – Syö välipalaa 

Voit yhdistää kävelylenkkiisi välipalan hakemisen lähikahvilasta tai -kioskista. Nälkä voi haitata tuottavuuttasi sekä luovuuttasi, joten pieni välipala voi antaa juuri sen tarvittavan energiaboostin, jolla selviät loppupäivän. Aivojen kannalta hyviä välipaloja ovat mm. pähkinät ja mustikat. 

3 – Pidä tauko musiikkia kuunnellen 

Vaikka kuuntelisit radiota tai musiikkia säännöllisesti päivittäin, laita soimaan se ehdoton lempikappaleesi, jonka tahtiin tekee mieli tanssia ja laulaa! Se antaa sinulle positiivista fiilistä ja energiaa, sekä kaivatun tauon ahertamisesta. 

4 – Katkaise päiväsi treenillä 

Jos mahdollista, käy kuntosalilla, juoksemassa tai vaikka joogatunnilla kesken päivän. Saat siitä hurjasti lisää energiaa, jolla selätät loput päivän haasteista. 

5 – Kokeile 45/15-mallia 

Tämä on maailmalla enemmän käytössä oleva malli, mutta toimii yhtä lailla meilläkin. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että työskentelet jonkin asian parissa erittäin intensiivisesti 45 minuuttia, jonka jälkeen kevennät tahtia 15 minuutiksi. Se on siis ikään kuin intervallitreeniä aivoillesi. 

Bonus 

Positiivinen ajattelu ja uusien asioiden kokeminen auttavat myös aivoja pysymään kunnossa. 

Mitä uutta sinä voisit kokeilla tänään?

Etkö vielä ole Lyrecon asiakas?

Rekisteröidy heti, niin sinun ei enää tarvitse murehtia työpaikkatarvikkeista! Laaja, laadukas tuotevalikoima.
Helppokäyttöinen verkkokauppa. Toimitus seuraavaksi päiväksi!

castle-1083570_640

TOIMITUSVARMUUS 99 %

Markkinoiden paras

time-1606153_640

TOIMITUS SEURAAVAKSI TYÖPÄIVÄKSI

Ennen klo 16.00 tehdyissä tilauksissa

person-1824144_640

AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI

Maan kattava myyntiverkosto

Lyreco Finland Oy 
Väinö Tannerin tie 3 
01510 VANTAA

Vaihde: 010 500 1500 
Asiakaspalvelu: 010 500 1000 
asiakaspalvelu@lyreco.com

Copyright © Lyreco Finland Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Lue lisää ››