Pyyhi ja kuivaa ekologisemmin

Ympäristö kiittää 

vastuullisista valinnoista.

Parempi hygienia kestävällä tavalla.

Yhteiskunnan vaurastuminen ja hygieniatason nousu kulkevat käsi kädessä pehmopapereiden kysynnän kanssa. Pehmopapereihin kuuluvat mm. wc- ja käsipaperit sekä nenäliinat.

Esimerkiksi Moldovassa käytetään vain noin kaksi kiloa pehmopapereita vuodessa henkilöä kohti, kun taas kärkipaikkaa pitävissä Yhdysvalloissa kulutus on jopa 25 kiloa. Meillä Suomessa vastaava luku on 15 kiloa. Pehmopaperille on joidenkin puuvillaisten tuotteiden lisäksi hankala keksiä korvaavia tuotteita, joten sen kulutus pysyy tasaisena tai jopa kasvaa.

Puuvillaisten tuotteiden käyttämiseen pehmopaperin korvaajina liittyy ongelmia. On nimittäin epäselvää, ovatko puuvillaiset käsipyyhkeet ja annostelijat ekologisempi vaihtoehto kuin paperi. Paperipyyhkeistä tulee jätettä, mutta toisaalta puuvillapyyhkeiden käyttöön liittyy kuljetuksia ja pesuja, jotka kuluttavat vettä, polttoainetta ja sähköenergiaa. Myös raaka-aineen, eli puuvillan tuotanto tapahtuu kaukana Suomesta ja siihen kuluu runsaasti vettä.

Koska pehmopaperin kulutusta on hankala vähentää, on erityisen tärkeää tehdä ekologisesti kestäviä valintoja niitä hankittaessa. Helpoin tapa tunnistaa ekologinen tuote on Joutsenmerkki tai EU-ympäristömerkki. Ympäristömerkitty wc- tai talouspaperirulla kuuluvat tuoteryhmänsä vähiten luontoa kuormittaviin, tiukat ympäristökriteerit täyttäviin tuotteisin.

Vessa- ja talouspaperin lisäksi käytämme jatkuvasti kertakäyttöisiä nenäliinoja. Allergianäkökulmasta on tärkeää, että nenäliinat eivät itsessään aiheuta oireita pölyämällä tai sisältämällä allergisoivia ainesosia. Oireilevan kannattaakin hankkia Allergiatunnuksella merkittyjä nenäliinoja.

Etkö vielä ole Lyrecon asiakas?

Rekisteröidy heti, niin sinun ei enää tarvitse murehtia työpaikkatarvikkeista! Laaja, laadukas tuotevalikoima.
Helppokäyttöinen verkkokauppa. Toimitus seuraavaksi päiväksi!

castle-1083570_640

TOIMITUSVARMUUS 99 %

Markkinoiden paras

time-1606153_640

TOIMITUS SEURAAVAKSI TYÖPÄIVÄKSI

Ennen klo 16.00 tehdyissä tilauksissa

person-1824144_640

AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI

Maan kattava myyntiverkosto

Lyreco Finland Oy 
Väinö Tannerin tie 3 
01510 VANTAA

Vaihde: 010 500 1500 
Asiakaspalvelu: 010 500 1000 
asiakaspalvelu@lyreco.com

Copyright © Lyreco Finland Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Lue lisää ››